Michael Brecker (1949–2007) oli yksi modernin tenorisaksofonin suurnimistä, ja 1900-luvun lopun ja vuosituhannen vaihteen kysytyimmistä muusikoista. Hänen teknisesti taiturimaista ja häkellyttävän ilmaisuvoimaista soittoaan voi kuulla yli 900 levytyksellä jazzista jazzfuusioon ja popmusiikin klassikoihin.
Tämän konsertin keskiössä ovat Michael Breckerin omat soololevyt, erityisesti Michael Brecker (1987), Tales From The Hudson (1996), Two Blocks From The Edge (1998) ja Pilgrimage (2007). Ohjelmisto edustaa modernia jazzia parhaimmillaan – siinä kuuluu vahvana jazzin perinne, mutta myös vaikutteet eri musiikkityyleistä, kuten fuusioharmonioista, funk-rytmiikasta ja populaarimusiikin tarttuvista melodioista.
Musiikkia tulkitsee kansainvälinen jazzyhtye, jonka perustan muodostavat pianisti Tuomas J. Turunen, basisti Mikko Pellinen ja rumpali Anssi Tirkkonen. Heidän rinnallaan esiintyvät Tukholmassa asuva palkittu saksofonisti Kristian Brink sekä New Yorkissa vaikuttava kitaristi Olli Hirvonen. Yhtye esittää Breckerin tunnetuksi tekemiä sävellyksiä, mutta jättää tilaa myös musiikillisille yllätyksille.
Ikäraja K-20
Kristian Brink, tenorisaksofoni
Olli Hirvonen, kitara
Tuomas J. Turunen, piano
Mikko Pellinen, basso
Anssi Tirkkonen, rummut
Esteettömyys
Jumpru Pubin patiolle on esteetön pääsy. Lava sijaitsee pation takaosassa, jonka edustalla on korotettua patiotilaa. Jumpru Pub ei ole esteetön tila, eikä siellä ole esteetöntä wc-tilaa.
Järjestäjä pidättää oikeudet muutoksiin.