Oulun Musiikkijuhlat järjestetään 28. kerran 11.-24.3.2018. Monialaisella kaupunkifestivaalilla on tarjolla sinfoniakonsertteja, kamari- ja rytmimusiikkia, nykysirkusta sekä tanssia. Festivaalin yhteydessä järjestetään kuudennen kerran kansainväliset mestarikurssit. Tapahtuman taiteellisena johtajana on vuodesta 2013 saakka toiminut viulistina, kapellimestarina ja säveltäjänä tunnettu Jaakko Kuusisto.
Kamarisarjassa ajattomia klassikoita ja tuoreita teoksia
Oulun Musiikkijuhlien avajaiskonsertissa Oulun kaupungintalon juhlasalissa sunnuntaina 11. maaliskuuta Oulun Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja, viulisti Jaakko Kuusisto nousee lavalle kansainvälisessä nosteessa olevan nuoren sellistin Jonathan Roozemanin ja useiden kilpailumenestysten kautta tunnetuksi tulleen pianotaiteilija Valeria Resjanin kanssa. Konsertin avausteoksena kuullaan Jaakko Kuusiston parikymppisenä Pekka-veljelleen säveltämä pianotrio, jonka lisäksi ohjelmassa on kaksi kamarimusiikin ajatonta merkkiteosta: Johannes Brahmsin väkevä sellosonaatti, sekä Mendelssohnin helmeilevä ja nuoruuden intoa pursuava pianotrio.
Kamarimusiikkia kuullaan myös Pikisaaressa Galleria Harmajassa, jossa tiistaina 13. maaliskuuta esiintyy Jaakko Kuusiston ja Jonathan Roozemanin lisäksi maamme menestyneimpiin instrumentalisteihin lukeutuva viulisti Elina Vähälä. Ohjelmistossa on mm. Lera Auerbachin Lonely Suite sooloviululle sekä Maurice Ravelin Sonaatti viululle ja sellolle. Konsertin yhteydessä on taidemaalari Irmeli Hulkon näyttely, joka vierailee Galleria Harmajassa 2.-25.3.2018. Galleriakonsertti on loppuunmyyty.
Kamariklubin tunnelmaa päästään kokemaan Vanhalla Palosemalla keskiviikkona 14. maaliskuuta. Sellisti Jonathan Roozeman ja sähköbasisti Lauri Porra luovat yhteisen ja uudenlaisen kokemuksen Bachin soolosellosarjoista.
”Ajatuksenani on ollut yhdistää sellosoolosarjojen vanhaa perinnettä nykypäivän esitystekniikoihin ja instrumentaatioon. sekä tarkastella muutamaa osaa hieman erilaisesta näkökulmasta. Sellosoolosarjat ovat minulle loppumaton inspiraation. opiskelun ja harjoittelun lähde. Erilaisia moderneja lähestymistapoja täydentää Jonathanin virtuoottiset perinteisemmät tulkinnat teoksista. On jännittävää paitsi tehdä hyvin erilaisia versioita tutuista kappaleista, niin myös kuunnella niitä rinta rinnan. Kuinka paljon tai vähän musiikki ja sen esitystavat ovatkaan muuttuneet ajan saatossa. Mikä on samanlaista ja mikä erilaista.”, kertoo Porra.
Perjantaina 16. maaliskuuta kamarisarjan ohjelmassa on kotikonsertti yksityiskodissa, joka on myös loppuunmyyty. Intiimitila on kamarimusiikille ideaali näyttämö: etäisyyttä ei ole, soittajat ja marginaalinen yleisö ovat kuin yhtä. Festivaalin viimeisessä kamarikonsertissa sunnuntaina 18.3. keskiössä ovat nuoret oululaiset tekijät. Konsertin avaa Niilo Korsulaisen jousikvintetto, joka palkittiin marraskuussa 2017 Lasten ja nuorten Uuno Klami -sävellyskilpailussa. Leoš Janáčekin sonaatissa viululle ja pianolle Elina Vähälän kanssa taituroi viimeisimmän Maj Lind -pianokilpailun finalisti, Oulunsalosta lähtöisin oleva Hannu Alasaarela. Konsertin päättää Antonin Dvořákin suosittu Serenadi, joka kuullaan tällä kertaa versiona puhallinkvintetille ja jousikvartetille. Teoksessa soittaa myös Oulu Sinfonian kamarimuusikoita.
Kansainvälistä nykytanssia Valvesalissa
Keskiviikkona 14.3. ja torstaina 15.3. Valvesalissa nähdään burkinafasolaisen koreografi Sibiry Konatén tanssiteos Saviruukku, joka pohtii miten eri kulttuurit kohtaavat ja ymmärtävät toisiaan. Suomeen tullessa hiljaisuus ihmetyttää, mutta hiljaisuudessa voi oppia tuntemaan itsensä ja toisen ihmisen. Alussa voi olla pelkoa ja tuntematon aiheuttaa epävarmuutta, mutta samalla avautuu uusia mahdollisuuksia. Vieraassa ympäristössä uudelleen syntyminen vaatii rohkeutta ja avoimuutta. Dialogia vaikka yhteistä kieltä ei ole. Jos kontakti ihmisiin häviää ja inhimillisyys katoaa, mitä jää? Kiireen ja kilpailun keskellä voi syntyä vain konflikteja, taistelua ja oman paikkansa tavoittelemista.
Sibiry Konaté on opiskellut nykytanssia kotimaassaan Burkina Fasossa ja Ranskassa CND:ssa mm. Carolyn Carlsonin, Salia Sanoun ja Sedou Boron opeissa. Saviruukku on hänen viides oma koreografiansa. Sibiry on taiteellinen johtaja, koreografi ja yksi tanssijoista.
Koko ohjelma: www.omj.fi