Uutisia

Koreografi Alpo Aaltokoski kertoo Pyörteitä-teoksesta

Koreografi Alpo Aaltokosken haastattelu


Pyörteitä nousee näyttämölle

Oulun Musiikkijuhlat ja Jojo – Oulun tanssin keskus toteuttavat to 22.3. ja pe 23.3. Madetojan salilla yli 50 vuotta kantaesitystään odottaneen kokoillan baletin Pyörteitä. Uuno Klamin ja Kalevi Ahon säveltämässä suomalaisessa kokoillan baletissa myyttisen Sammon taonta –tarinan teemat yhdistävät orkesteriteoksen, nykytanssikoreografian sekä modernin näyttämökuvan ainutlaatuiseksi elämykseksi.

Suurproduktiota on rakennettu perjantai aamusta saakka Madetojan salille ja sinfoniaorkesterin sekä tanssioiden harjoitukset ovat päässeet alkamaan tänään maanantaina. Teoksen orkesterina soittaa Oulu Sinfonia kapellimestari Jaakko Kuusiston johdolla. Alpo Aaltokosken koreografian tanssii alpo aaltokoski companyn kaksitoista tanssijaa, jotka ovat suomalaisen nykytanssin huipulta. Lavastuksesta ja projisoinnista vastaa Alisha Davidow ja valosuunnittelusta Matti Jykylä. Pukusuunnittelu on Marja Uusitalon käsialaa.

Pyörteitä -teoksella on ollut värikäs ja epäonninen historia; esitystä ei ole koskaan saatu valmiiksi, vaikka kantaesityspäivämääriä on sovittu useita kertoja. Teoksen kantaesitykselle varattiin ensimmäisen kerran paikka Kansallisoopperan kaudelle 1958-59, mutta Klami ei saanut kunnianhimoista teostaan valmiiksi. Säveltäjän kuoltua yllättäen vuonna 1961 kolminäytöksi suunniteltu baletti jäi vuosikymmeniksi unohduksiin. Myöhemmin Kalevi Ahoa pyydettiin täydentämään teos kolminäytöksiseksi kokoillan baletiksi.

Alpo Aaltokosken Pyörteitä -koreografian kantaesitys sai ensi-iltansa Aleksanterin teatterissa 25. elokuuta 2011 nauhamusiikkiversiona.

Säveltäjä Kalevi Aho  kertoo teoksesta: www.omj.fi/2011/08/saveltaja-aho-kertoo-pyorteita-baletista


Jousia Ensemble vierailee kamarisarjassa

KAMARISARJA ALKAA SUNNUNTAINA

Oulun Musiikkijuhlien kamarisarja alkaa sunnuntaina Oulun kaupungintalon juhlasalissa. Muita konserttipaikkoja ovat Kierikkikeskus Yli-Iissä ja Oulunsalon kirkko. Festivaalin vieraaksi saapuu suurelta osin oululaislähtöisistä nuorista soittajista koostuva Jousia Ensemble. Kokoonpanon repertuaariin kuuluu ohjelmistoa aina barokista tähänpäivään. Orkesterin taiteellisen toimikunnan muodostavat Oulussakin esiintyvät Tapiola Sinfoniettan konserttimestari Janne Nisonen, Helsingin kaupunginorkesterin II konserttimestari Eriikka Maalismaa ja Helsingin kaupunginorkesterin alttoviulisti Lilli Maijala. Jousia Ensemblen Oulussa esiintyvässä kokoonpanossa soittavat lisäksi Jukka Untamala, Kati Kuusava, Siljamari Heikinheimo, Elina Viitasaari, Anna Vähälä, Jussi Tuhkanen, Johanna Tuikka, Tuomas Lehto, Markus Hohti, Riina Seebeck ja Eero Ignatius.

Kamarisarjan aloittavassa Jousia-konsertissa Jousia Ensemblen solistina kuullaan Tanskan RSO:n (Danish National Symphony Orchesta) sooloklarinetistia Olli Leppäniemeä, joka voitti vuonna 2009 maailman arvostetuimpiin musiikkikilpailuihin lukeutuvan Carl Nielsen-klarinettikilpailun. Hän soitti kilpailun lainasoittimin, koska omat varastettiin kilpailumatkalla. Leppäniemi on ollut kiinnitettynä Sinfonia Lahteen sooloklarinetistin vakanssille. Vuodesta 2003 hänellä oli kiinnitys Oulun kaupunginorkesterin klarinettiryhmään. Konsertissa kuullaaan Mozartin Divertimento D-duuri K 136/125 a, “Salzburg sinfonia No. 1″, Brahmsin Klarinettikvintetto h-molli op. 115 , Ligetin Ramifications sekä Janacekin Jousikvartetto nro 1 ”Kreutzer-sonaatti”.

Jousia -kvintetti yhdessä klarinetisti Olli Leppäniemen sekä harmonikkataiteilija Niko Kumpuvaaran kanssa esiintyvät Sotilaan tarina konsertissa. Trioversiona kuultavan konsertin nimikkokappaleeseen, Stravinskyn Sotilaan tarinaan johdattavat Brahmsin Koraalipreludit sekä Lutoslawskin Tanssipreludit. Konsertin päättää Brahmsin Jousi-kvintetto F-duuri op. 88. Jousia -kvintetissä soittavat Janne Nisonen, Eriikka Maalismaa, Lilli Maijala, Jussi Tuhkanen sekä Tuomas Lehto.

Jousia  su 18.3. klo 18 Oulun kaupungintalon juhlasali.
Sotilaan tarina  ti 20.3. klo 19 Oulun kaupungintalon juhlasali.

KOTIMAISEMISSA

Ennakkotietojen mukaan viulisti-sisarukset Eriikka ja Reeta Maalismaa sekä harmonikkataiteilija Niko Kumpuvaara esiintyvät Koti-ikävä–konsertissa lapsuutensa maisemissa Yli-Iissä. Reeta Maalismaa on estynyt saapumaan festivaalille ja hänen tilallaan soittaa Oulun kaupunginorkesterin sellisti Riina Seebeck. Vuodesta 2008 alkaen Helsingin kaupunginorkesterin II konserttimestarina toiminut Eriikka Maalismaa on voittanut ensimmäisen palkinnon Erkki Melartin-kilpailussa sekä toisen palkinnon Kuhmon kansainvälisessä kamarimusiikkikilpailussa. Koti-ikävä konsertin ohjelmistossa kuullaan Griegin Lyyrisiä kappaleita, Cagen Six Melodies, Berion Due pezzi, Martinun Duo nro 1 viululle ja sellolle sekä Piazzollan Le Grand Tango.

Koti-ikävä –konsertti ma 19.3. klo 19 Kierikkikeskus, Yli-Ii.

YHTEISTYÖSSÄ OULUNSALO SOI

Oulunsalo soin uusi taiteellinen johtaja mezzosopraano Virpi Räisänen ja tapahtuman residenssikvartetti Jousia esittäytyvät Tervehdys Oulunsalo -konsertissa julkaisten samalla elokuun festivaaliohjelmansa. Räisänen debytoi Salzburgin Musiikkijuhlilla vuonna 2009 Luigi Nonon oopperassa Al gran sole carico d’amore, minkä jälkeen hän on tehnyt tasaisesti oopperarooleja, lied-konsertteja ja uuden musiikin kantaesityksiä, joista useimmat ovat kirjoitettu tai omistettu hänelle. Tervehdys Oulunsalo -konsertin ohjelmistossa on Händel-Halvorsen Passacaglia g-molli, Schnittken Jousitrio op. 20, Respighin ´Il tramonto – Auringonlasku’ mezzosopraanolle ja jousikvartetille sekä Händelin ‘L’aure che spira’ Seston aaria oopperasta Julius Caesare. Jousia –kvartetissa soittavat Janne Nisonen, Eriikka Maalismaa, Lilli Maijala ja Tuomas Lehto.

Tervehdys Oulunsalo -konsertti ke 21.3. klo 19 Oulunsalon kirkko. Konsertti toteutetaan yhteistyössä Oulunsalo soi – Oulun seudun musiikkijuhlien kanssa.


Festivaali käynnistyy sunnuntaina

Oulun Musiikkijuhlat -kaupunkifestivaali käynnistyy toden teolla sunnuntaina 11.3. Hengellisiä lauluja –konsertilla Oulun tuomiokirkossa. Konsertti kuullaan maanantaina 12.3. myös Haukiputaan seurakuntakeskuksessa. Madetojan salilla on tarjolla Talvisodan päättymisen vuosipäivänä tiistaina 13.3.  Rauhan rajalla -konsertti. Keskiviikkona 14.3. juhlitaan  Antti Sarpila Swing Bandin 30-juhlavuotta. 

Ohjelmisto löytyy kokonaisuudessaan www.omj.fi/ohjelma