Yhteensä 55 taidelaitosta tai työryhmää on valittu mukaan Suomen Kulttuurirahaston käynnistämään Taidetestaajat-suurhankkeeseen. Kohteet tavoittavat yhteensä jopa 65 000 kahdeksasluokkalaista ja heidän opettajaansa lukuvuonna 2017-18. Pohjois-Pohjanmaalta mukaan on valittu Oulun kaupunki/Oulun taidemuseo, Oulun musiikkijuhlasäätiö sekä Oulun kaupunginteatteri. Oulun musiikkijuhlasäätiö toteuttaa Taidetestaajiin kuuluvan tapahtuman keväällä 2018.
”Suomen Kulttuurirahaston Taidetestaajat -hanke on suuren luokan kulttuuriteko, jolla uskon olevan pysyviä positiivisia vaikutuksia. Hanke antaa meille ennennäkemättömän hyvän lähtökohdan tavoittaa ja puhutella nuorta yleisöä, ja otamme luonnollisesti tämän keskeiseksi tekijäksi vuoden 2018 festivaalin ohjelmistosuunnittelussa”, sanoo Oulun Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Jaakko Kuusisto.
Taidetestaajat -hankkeen tarkoituksena on tarjota koululaisille ikimuistoinen taide-elämys, joka voi olla kimmoke elinikäiseen kulttuurin harrastamiseen. Kyseessä ei ole pelkkä taidelaitosvierailu, vaan tapahtumiin liittyvät aina erilaiset etukäteiskontaktit sekä jälkityöstäminen. Taiteellisen laadun ohessa keskeinen valintakriteeri oli nuorten kanssa tehtävä yleisötyö sekä se, miten nuoret vastaanotetaan ja miten heistä huolehditaan vierailun aikana. Yhden lukuvuoden aikana organisaation tulee kyetä ottamaan vastaan merkittävä osa oman maakuntansa kahdeksasluokkalaisista. Moni harkinnanvaraisen tuen piirissä toimiva pienryhmä oli ottanut haasteen vastaan, jopa paremmin kuin jotkut vakiintuneet taidelaitokset.
“Olimme ilahtuneita erityisesti sellaisista hankesuunnitelmista, jotka useampi organisaatio suunnittelee toteuttavansa yhdessä”, kertoo erityisasiantuntija Veli-Markus Tapio Suomen Kulttuurirahastosta.
“Hienoa, että Kulttuurirahasto on näin laajalti ja monipuolisesti lähtenyt tukemaan nuorten mahdollisuutta päästä taiteen äärelle. Omassa lapsuudessani kokemani kulttuurielämykset ovat kanna-telleet läpi elämän”, toteaa Tampere Filharmonian intendentti Helena Hiilivirta.
“On vaikeaa kuvitella kiinnostavampaa ja virittävämpää kohderyhmää kuin koko maan kasiluokkalaiset. Vapaa kenttä tervehtii tätä ainutlaatuista, historiallista haastetta rukkaset kädessä, kaasu pohjassa ja riemusta kiljuen”, ohjaaja Eino Saari Vaara-kollektiivista kuvaa.
Taidetestaajat on Suomen Kulttuurirahaston ja Svenska kulturfondenin rahoittama suurhanke, joka mahdollistaa kolmen vuoden ajan jokaiselle kahdeksasluokkalaiselle nuorelle kaksi taidelaitosvierailua kulttuurikohteissa. Toinen vierailu on omassa maakunnassa tai lähialueella, toinen suuntautuu pääkaupunkiseudulle. Hanke tavoittaa kolmen vuoden aikana jopa 200 000 nuorta ja heidän opettajaansa. Hankkeen budjetti on yhteensä 15-20 miljoonaa euroa, ja se on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmistoa. Hanketta koordinoi Suomen Lastenkulttuurikeskusten liitto.
Taidetestaajat- hankkeessa mukana:
* Ahvenanmaa, Ålands Konstmuseum
* Etelä-Karjala, Lappeenrannan taidemuseo ja Lappeenrannan kaupunginteatteri
* Etelä-Pohjanmaa, Seinäjoen kaupunginteatteri
* Keski-Pohjanmaa, Kaustisen kamarimusiikkiyhdistys
* Pohjanmaa, Wasa Teater ja Vaasan kaupunginorkesteri
* Etelä-Savo, Savonlinnan maakuntamuseo
* Kainuu, Kulttuuriosuuskunta G-voima/Vaara-kollektiivi ja Routa – Kajaanin Tanssin Edistämiskeskus
* Kanta-Häme, Hämeenlinnan Kaupunginteatteri ja Hämeenlinnan Taidemuseo
* Keski-Suomi, Jyväskylä Sinfonia ja Jyväskylän kaupunginteatteri
* Kymenlaakso, Kotkan kaupunginteatteri ja Kouvolan taidemuseo Poikilo
* Lappi, Kauko Sorjosen säätiö/Särestöniemi-museo, Korundi/Rovaniemen kaupunki ja Lapin alueteatteriyhdistys
* Pirkanmaa, Tampereen Filharmonia, Tampereen Työväen teatteri, Tanssiteatteri Mobita, Serlachius-museot ja Tampereen kaupunki/ Tampereen taidemuseo ja Sara Hildénin taide-museo
* Pohjois-Karjala, Joensuun kaupunginorkesteri ja Joensuun taidemuseo Onni
* Pohjois-Pohjanmaa, Oulun kaupunki/ Oulun taidemuseo, Oulun musiikkijuhlasäätiö ja Oulun kaupunginteatteri
* Pohjois-Savo, Hakijana Kuopion kaupunki, toteutuksesta vastaavat Kuopion kaupunginteatteri, Kuopion taidemuseo, Kuopion kaupunginorkesteri, Itäinen tanssin aluekeskus, Tanssiteatteri Minimi, sekä Lapinlahdelta Taidemuseo Eemil. Lisäksi Pohjois-Savon maakunnasta on valittu mukaan Varkauden Teatteri, joka kuitenkin kuuluu hankkeessa Etelä-Savon koordinaatioalueeseen.
* Päijät-Häme, Hakijana Lahden kaupunki, toteutuksesta vastaavat Lahden kaupunginteatteri, Lahden kaupunginorkesteri ja Lahden kaupunginmuseo
* Satakunta, Hakijana Poikkitaiteellinen yhdistys Poike ry, toteuttajina Pori Sinfonietta, Porin Ooppera ja Turku International Puppetry Connection; Porin taidemuseo, Rakastajat-teatteriryhmä
* Uusimaa, Svenska Teatern, Helsingin kaupunginteatteri, Kansallisgalleria, Red Nose Company, Suomen Kansallisooppera, Suomen kansallisteatteri, Suomen valokuvataiteen museo, Tanssikaari/ Compañia Kaari & Roni Martin, Tapiola Sinfonietta, Teatteri Taimine, Yleisradio/ Radion sinfoniaorkesteri, Espoon taidemuseo EMMA, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti ja Tanssiteatteri Raatikko
* Varsinais-Suomi, Kamarikuoro Key Ensemble, Matti Koivurinnan säätiö/Aboa Vetus & Ars Nova-museo, Tanssiteatteri Eri, Turun kaupunginorkesteri, Turun museokeskus/ Turun kaupunki ja Åbo Svenska Teatern
Lisätiedot:
www.taidetestaajat.fi