RAKKAAT MUSIIKIN YSTÄVÄT!
Osaltani viimeine
n Oulun Musiikkijuhlien ohjelma on nyt valmis, olkaa hyvä. Tänä vuonna saamme olla mukana tekemässä kulttuuritekoa, kun Pyörteitä -baletti nousee vihdoin lavalle kokonaisuudessaan. Teoksessa Alpo Aaltokosken nykytanssikoreografia kohtaa Jaakko Kuusiston johtaman Oulu Sinfonian. Kamarimusiikin saralla jätetään ääripäät rauhaan ja katsastetaan, kuinka hienoa musiikkia 1800- ja 1900-luvuilla tehtiin Brahmsin toimiessa keskeisenä säveltäjänimenä. Nuoret suomalaiset tulevaisuuden artistit valloittavat klubit, kun moottoriturpa Felix Zenger sekä hurmaavat Eva & Manu yhtyeineen esiintyvät Oulussa. Heistä tullaan vielä kuulemaan, siitä pistän sirmakkani pantiksi!
Elämä, musiikki ja festivaalin suunnittelu on valintoja. Emme pysty, emmekä halua tarjota jokaiselle jotakin. Uskon kuitenkin, että jokainen voi kokea jotain ainutlaatuista kaikissa konserteissamme. Tulkaa siis runsain joukoin sekä avoimin mielin kokemaan ja nauttimaan. Musiikki tapahtuu hetkessä, niinpä tuossa hetkessä kannattaa olla läsnä!
On ollut ilo ja kunnia olla mukana tekemässä Oulun Musiikkijuhlia. Suurkiitokset yleisölle sekä yhteistyökumppaneille, fantastista toimistoamme unohtamatta! On hienoa nähdä kulttuuritoimijoiden yhteistyön tiivistyvän ja festivaalin kasvavan entistä uljaampiin sfääreihin.
Niko Kumpuvaara
Taiteellinen johtaja
Festivaaliesitteen voi ladata tästä.