Harmonikan supersankariksi tituleeratun Johanna Juholan visualisoidussa konsertissa harmonikansoittoon yhtyvät kankaille videoina projisoidut mielikuvitusystävät. Konsertin musiikkityylinä on Johannan kehittelemä fantasiatango, jossa tangon elementit yhdistyvät virtaavaan musiikilliseen tarinankerrontaan.
Soundeja keräillään harmonikan ympärille omasta lähiympäristöstä ja välillä vieraillaan pelimanni- ja popmusiikin puolella. Konsertissa kuullaan sekä Johannan vanhempia lempibiisejä mielikuvitusystäville sovitettuina että uusia, tätä konserttia varten laadittuja sävellyksiä.
Mukana nähdään muun muassa haitaripappa, jonka innoittamana soitto aikoinaan alkoi, Youtube-tähtikavalkadi, rakastunut navigaattori, taputuskuoro ja kloonattujen Johannien orkesteri. Äänensä, kasvonsa tai kätensä projektille on antanut mm. vokaalitaiteilijat Emma Salokoski, Tommy Lindgren, Yona ja Maija Pokela, sirkustaiteilija Sampo Kurppa, lyömäsoittaja Sara Puljula ja tangoakrobaatit Timo Hakkarainen ja Marjo Kiukaanniemi.
Johanna Juhola | harmonikka
Elina Lajunen | ohjaus
Hannu Oskala | äänisuunnittelu
Valo Virtanen | valosuunnittelu
Jukka Mantere | videot