Kansainvälisen tason jazzlaulaja Elena Mindru on elävöittänyt suomalaista musiikkielämää jo lähes vuosikymmenen ajan karismaattisella esiintymisellään. Hän saavutti toisen sijan ja yleisöpalkinnon Shure Voice Competitionissa Sveitsin Montreuxissa vuonna 2012, ja sai tavata legendaarisen tuottajan Quincy Jonesin. Sen jälkeen ura onkin ollut nousujohteinen. Hän on myös julkaissut omalla nimellään nelijä levyä, viimeinen vuoden 2021 elokuussa.
Elena Mindrun yhtye kantaa nimeä Elena Mindru Finnection. Sen solistivieraaksi on saatu euroopan tunnetuimpiin jazzviulisteihin lukeutuva Adam Baldych. Finnection symboloi yhteyttä suomalaisiin soittajiin, jotka toimivat yhtyeen kantavina taustavoimina. Pianisti Tuomas J. Turunen vastaa yhtyeen sävellyksistä yhdessä Mindrun kanssa. Mukana on myös yksi Baldychin kappale. Kompissa toimivat nuoren polven lahjakkaat soittajat Oskari Siirtola ja Anssi Tirkkonen.
Uuden Hope -levyn sisältämä musiikki on Elena Mindrulle askel laulelmallisempaan ja melodisempaan ilmaisuun. Kappaleet ovat saaneet vaikutteita erityisesti pop, r&b ja elektronisesta musiikista. Osana yhtyeen live-esitystä Mindru käyttää perinteisen vahvistetun laulusoundin ohella erilaisia efektejä sekä loopperia. Yhteistyö Adam Baldychin kanUuden Hope -levyn sisältämä musiikki on Elena Mindrulle askel laulelmallisempaan ja melodisempaan ilmaisuun. Kappaleet ovat saaneet vaikutteita erityisesti pop, r&b ja elektronisesta musiikista. Osana yhtyeen live-esitystä Mindru käyttää perinteisen vahvistetun laulusoundin ohella erilaisia efektejä sekä loopperia. Yhteistyö Adam Baldychin kanssa on jatkunut jo kaksi vuotta ja se on osoittautunut erittäin hedelmälliseksi. Baldychin viulu tuo yhtyeen musiikkiin oman persoonallisen lisänsä ja toimii valovoimaisena solistina Mindrun ja muiden bändinjäsenten ohella. Levy sisältää kappaleita, joiden sanoituksissa käsitellään ihmiskunnan tulevaisuuden näkymiä muuttuvassa ekologisessa ympäristössä sekä globalisaation mukanaan tuomia haasteita (siirtolaisuus, katoavat elinkeinot, robotisaatio).ssa on jatkunut jo kaksi vuotta ja se on osoittautunut erittäin hedelmälliseksi. Baldychin viulu tuo yhtyeen musiikkiin oman persoonallisen lisänsä ja toimii valovoimaisena solistina Mindrun ja muiden bändinjäsenten ohella. Levy sisältää kappaleita, joiden sanoituksissa käsitellään ihmiskunnan tulevaisuuden näkymiä muuttuvassa ekologisessa ympäristössä sekä globalisaation mukanaan tuomia haasteita (siirtolaisuus, katoavat elinkeinot, robotisaatio).
Elena Mindru | vocals
Adam Baldych | violin
Tuomas J. Turunen | piano
Oskari Siirtola | bass
Anssi Tirkkonen | drums
TICKETS
Jazz-20 ry:n jäsenet 11 €
Ticketmaster Finland across the country. A service fee is included in the ticket price. A separate order fee of 1 € per order is added. Tickets without a service fee from Culture Centre Valve. A limited amount of Kaikukortti-tickets are available.
IN COLLABORATION